Rouva puhemies,
Olen tässä salissa nähnyt monenlaista, sanoisinko ei niin kovin mieltä ylentävää poliittista debattia, mutta opposition nyt vaatima ylimääräinen kesäistunto ylittää kyllä kaikki odotukset.
-Arvoisa puhemies on paljolti opposition nostattaman kohun takia kutsunut eduskunnan koolle puimaan Helsinki Garden -hanketta, ja voin yhtyä monen suomalaisen ajatukseen ja yhtään liioittelematta todeta: tämänkaltainen opposition toiminta on kesäteatteria, joka ei kuuluisi eduskunnan arvokkaaseen toimintaan.
Valitettavasti tällä esityksellä ei ole kesäteatterilla tavoiteltavaa viihdearvoa, vaan se antaa kansalaisille täysin väärän kuvan eduskunnan keskeisimmästä tehtävästä, eli lainsäädäntötyöstä. Tämmöinen teatteri ei lisää eduskunnan arvovaltaa eikä takuulla paranna kansanedustajien työlleen ansaitsemaa kunnioitusta.
Meidän työmme täällä pitäisi perustua asioiden huolelliseen punnitsemiseen, ei hätiköityyn otsikoiden perässä juoksemiseen. En malta olla muistuttamatta, että edes kesällä 2022 eduskuntaa ei kutsuttu koolle, vaikka Uniper-kriisin yhteydessä puhuttiin lähes kuuden miljardin euron tappiosta suomalaisille veronmaksajille. On hyvä laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Arvoisa puhemies,
Opposition riveistä kuuluu kovaa huutoa siitä, miten asioita hoidetaan, mutta samalla tyystin unohdetaan, että suuret investoinnit vaativat vakautta ja ennakoitavuutta – ei poukkoilevaa politiikkaa. On suorastaan ironista, että täällä salissa vaaditaan avoimuutta ja vastuullisuutta, mutta käytännössä toimitaan tasan päinvastoin lietsomalla epävarmuutta. Osa tämän teatteriesityksen esiintyjistä ei ole pysynyt roolissaan edes koko näytöskautta. Täällä salissa istuu opposition edustajia, jotka ovat esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa tukeneet Garden hanketta ylistävin sanoin. Eräskin tässä salissa istuva edustaja oli hankkeesta Helsingin valtuustosalissa ”aivan todella innoissaan, eikä ollenkaan peloissaan”, mutta täällä täysistuntosalissa hän ei ole enää ollenkaan innostunut Helsingin vetovoimasta?
Arvoisa puhemies,
Hallitus on nyt kuitenkin toiminut asiassa erittäin vastuullisesti kun se eilisellä päätöksellään käynnistää laajan arviointimenettelyn siitä, miten tällaisten suurten hallihankkeiden aikaansaamista ja tukemista voidaan tulevaisuudessa edistää ja säädellään selkeästi. Tämä on sitä todellista vastuunkantoa. Huutelun sijaan pureudutaan järjestelmän kehittämiseen, jotta Suomeen saadaan jatkossakin elinvoimaa, investointeja ja työpaikkoja.
Ennen kuin oppositio ehtii taas kerran pahoittaa mielensä tästäkin rakentavasta ratkaisusta, muistutan, että me tarvitsemme tässä maassa rohkeita tekoja. Tulevaisuus ei rakennu pelkällä jarruttamisella tai menneiden muistelulla. Meidän on katsottava eteenpäin positiivisen kautta. Suomi ja ehkäpä Helsinkikin ansaitsevat moderneja areenoita, ja meidän tehtävämme on luoda sellaiset puitteet, että hankkeet voivat edetä suoraviivaisesti, rehdisti ja ilman tällaista poliittista sirkusta.
Kun tämä kesäteatterikausi saadaan päätökseen ja esirippu lopulta laskee, toivon, että myös opposition puolella palataan takaisin arkeen ja siihen oikeaan työhön, jota varten meidät on tänne valittu. Eikö voitaisi sopia, että kääritään hihat ja ryhdytään yhdessä rakentamaan toimivaa Suomea, jossa investoinnit etenevät, talous kasvaa ja suomalaisten ahkerien ihmisten työpanos tuottaa kaikenlaista hyvinvointia.
Puheenvuoro pidetty eduskunnan täysistunnossa 21.7.2026.