Annika Viitanen lähtee kampanjapäällikökseni!

Mukavia uutisia! Saan rinnalleni kokeneen ja osaavan tekijän, kun Annika Viitanen lähtee mukaan eduskuntavaalikampanjaani kampanjapäälliköksi.

Annika on pitkän linjan salolainen vaikuttaja, rehtori ja Salon kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Hänellä on vahva kokemus kunnallispolitiikasta niin valtuutettuna, kaupunginhallituksen puheenjohtajana kuin opetuslautakunnan puheenjohtajanakin. Olemme tunteneet Annikan kanssa jo parikymmentä vuotta, ja arvostan suuresti hänen osaamistaan ja kokemustaan.

”Pertillä on vankan kokemuksen lisäksi vahva tahto ja intoa vaikuttaa Varsinais-Suomen ja Isänmaan asioihin. Arvostan hänen eduskuntakokemustaan, talousosaamistaan sekä taustaansa maanviljelijänä, poliisina ja yrittäjänä. Minulle on tärkeää, että Salosta on kokoomuslainen kansanedustaja. Perhekeskeisyys yhdistää henkilökohtaisella tasolla meidät ihmisinä”, Annika kertoo.

Nyt keskityn täysillä eduskuntatyöhön, ja kampanja lähtee kunnolla liikkeelle vuodenvaihteen jälkeen. Valmisteluja tehdään kuitenkin jo taustalla.

Hienoa saada sinut mukaan, Annika! Tästä on hyvä jatkaa yhdessä